tiistai, 14. tammikuu 2014

MATTI KUKKAROSSA

perjantai, 8. helmikuu 2008

Matti kukkarossa

Joona se sitten on kova poika säästämään. Olipa sitten kyse namusista taikka rahasta. Tosin tämän päivän jälkeen säästöt alkaa melkein tyhjästä. Vihdoin annoin periksi, että hän voi omilla rahoilla ostaa jotakin, mitä varten on säästänyt.

Tänäänkin , kun lupasin pari ropoa lisää lompakkoon, niin lumitöitä pikkumies teki niin innolla, että näin kävi1276889.jpg

No siis itse asiaan. Tässä jotain, mikä sai pienen pojan silmät aina kiilumaan kaupassa.

1276892.jpg

Tiedän ainakin, että jonkun pienen ihmisen unelma täyttyi ja olihan hän itse ansainnut nuo rahat. (en muuten laittanut senttiäkään ). Eikä se tuntunut häntä haittaavan, että nyt on matti kukkarossa, sillä jotain on tehtävissä. Säästän lisää rahaa.

NEIDIT PUUHISSAAN

Tänään siis kerran oli pullapäivä.

1276915.jpg

Julia, Donia ja Amira. Donia on Joonan luokalla ja Julia ja Amira samalla

Oli muuten kyökin puolella sellanen kalatus ja kikatus, että voi voi.

1276922.jpg

Myöhemmin tuossa huomasin hurmaavan tummasilmäisen miehen alun istuvan olkkarissa ja tyttöjen ympäröimäna söi pullaa. (tytöt sen tietää; että tie pojan sudämmeen käy rusinapullien välityksellä). Kyseessä oli julian ja Amiran luokkatoveri Sami, joka tuli vaan Juliaa ilmeisesti ulos hakemaan, mutta saikin masun täyteen pullaa. Kuulin välillä, että pittääkö minun vielä syyvä ?? En tainnut kuulla, mitä neitoset vastasivat, mutta Hetken päästä ne köllötteli Joonan kanssa mun sängyn päällä.

Julia lähti taas tänään leirille viikonlopuksi. Leiri on srk:n järjestämä ja heti lapun saatuani kun aloin ilmoittaa häntä sinne, niin joutui ekalle varapaikalle. Onneksi nyt pääsi kuitenkin mukaan, koska vime syksynä ei mahtunut. Äsken juuri tultiin kotiin viemästä häntä. Pulkka oli mukana ja iso kassi. Niin iloisesti hän sinne jäi. Mulla on siis puoliksi vapaa viikonloppu.

Kommentit

Ladataan...